Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Tämä Kymin Osakeyhtiön eli Kymin tutkimuksen historia syntyi tietoisuudesta, että tutkimus on vieras ja vaikeasti ymmärrettävissä oleva toiminta, jota vain ehkä sen parissa työskentelevät hallitsisivat. Tutkimuksen historia sisältää paljon aikakausia ja vuosilukuja kuten historiat yleensä, mutta mitä noihin ajanjaksoihin sisältyy, saattaa olla ulkopuolisille täysin vierasta. Ajanjakson perusteella, jonka itse olen ollut mukana tiedän, että Kymin tutkimus on osaltaan kuitenkin antanut oman arvokkaan panoksensa yhtiön kehitykselle vuosien aikana, vaikka maininta siitä yhtiön historian lehdillä onkin vähäistä tai puuttuu kokonaan. Tähän on tietenkin omat syynsä, paitsi tutkimuksen erilainen luonne myös, että se on ollut suojattua, joten siitä on ollut vaikea saada tietoa. Syvällisin tieto löytyy tutkimusselosteissa, joitka eivät ole olleet yleisesti saatavissa ja jotka oli kirjoitettu ammattikielellä.

Paasonen, Lumppupaperista hienopaperiin

Asiakasomistajahinta
60,01 €

Normaalihinta 70,60 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.