Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Eräänä kauniina tähtikirkkaana yönä kaukaisessa Kahanin kaupungissa legendaarinen tarinankertoja Rashid Khalifa vaipuu uneen. Niin sikeään, ettei kukaan eikä mikään saa häntä enää hereille. Estääkseen isäänsä tyystin katoamasta ikiunen valtakuntaan 12-vuotias Luka lähtee vaaroja uhmaavallematkalle oppaanaan isän haamua muistuttava hahmo ja matkatovereinaan koira nimeltä Karhu sekä karhu nimeltä Koira. Lukan on kyettävä huijaamaan kokonaista mustasukkaisten jumalten armeijaa ja varastettava Tiedon vuorella roihuava Elämän tuli pelastaakseen isänsä hengen. Suoriutuuko poika liki mahdottomasta tehtävästään? Salman Rushdie julkaisi kaksi vuosikymmentä sitten esikoispojalleen omistamansa fantasiaromaanin. Kekseliäästi polveileva Harun ja Tarinoiden meri miellytti kaikenikäisiä lukijoita ja loi Rushdien maineen yhtenä aikamme merkittävimmistä faabelikirjailijoista. Teoksen itsenäinen jatko-osa Luka ja Elämän tuli sijoittuu samaan yltäkylläisen rikkaaseen mielikuvitusmaailmaan. Verbaalisen nokkelassa tarinassa, joka on kuin tehty viihdyttämään virtuaalipelimaailmoihin vihkiytyneitä, myytit ja magia ottavat hengästyttävästi mittaa toisistaan.

Luka ja Elämän tuli

Asiakasomistajahinta
20,74 €

Normaalihinta 24,40 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.