Lappeenrannan Linnoituksen tuntumassa Saimaan rannalla oli Pikisaaren sahayhteisö, kirjoittajan lapsuuden kasvuympäristö. Sahan työväki tuli siellä tutuksi, myös monet työt joita nähtiin ja opittiin. Sota-aika koetteli, mutta niukkuus opetti selviytymistä. Kirjan kansikuvan kirjoittaja otti kerran ilmaradan korkeimman pukin päältä. Saarelta kuului työn ääniä, pihka tuoksui, selällä hinaaja veti nippuletkaa ja laivan höyrypilli vihelsi matkustajalaivan saapumista Lappeenrannan satamaan. Saarella tehtiin työtä, ansaittiin vähän ja asuttiin halvalla yhtiön rakentamissa hatarissa lautataloissa. Tienoo sekä Saimaan vedet ja rannat tarjosivat pojankoltiaisille rikkaan ympäristön seikkailuihin, ja usein myös pikku "herjuuksiin". Nyt ei sahaa ole, mutta Pikisaari elää kirjan lukuisissa valokuvissa sekä muistoissa.