Siirry suoraan sisältöön

Kim Lindström on arvopaperialan ammattilaisena, aktiivisena yksityissijoittajana sekä mielipidevaikuttajana seurannut Suomen pääoma- ja erityisesti osakemarkkinoiden kehitystä päivätasolla 1960-luvun lopulta lähtien. Näinä vuosikymmeninä pörssitoiminta ja pörssiyhtiöt ovat kokeneet niin rajuja muutoksia, ettei 1960-luvun sijoittaja enää tunnistaisi tämän päivän markkinoita. Vain ani harvalla on ollut mahdollisuus seurata osakekaupan mullistusta yhtä kauan ja yhtä läheltä kuin Lindströmillä. Kim Lindström on myös itse vaikuttanut tapahtumien kulkuun. Suomen ehkä ensimmäisenä analyytikkona hän antoi vahvan sysäyksen nykyisen sijoitustutkimuksen kehittymiseen. Hän oli myös rahastotoiminnan ja varainhoidon uranuurtajia. Lindströmillä on ollut konsulttina näkyvä osa lukuisissa rahoitusjärjestelyissä, kuten pörssilistautumisissa ja osakeanneissa. Suursijoittajan ajatusmaailma on hänelle arkea, ja hän tuntee monet vaikuttajat läheisesti. Monia käänteentekeviä tapahtumia Lindström on seurannut aitiopaikalta. Kaikesta tästä hän nyt avoimesti kertoo muistelmateoksessaan.

Tuotekoodi
9789521420474
Paino (kg)
0.71
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Lindström, Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä

41,85 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.