Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

- Vaikka sinulla olisi maailman terävin ja voimallisin miekka tai tarkin jousi, et pysty voittamaan tätä taistelua, koska sotaa ei voi käydä yksin. Sillä yksin sinä olet, soturiprinsessa Emerentia! samaani julisti. Eletään vuotta 859. Näkymätön vastustaja punoo juonia Emerentian ja hänen veljensä Jaakon pään menoksi. Samaan aikaan Hämeeseen saapuu ylhäisen svealaispäällikön poika, nuori kauppias Rörik, joka on menettänyt omaisuutensa Laatokanlinnan verilöylyssä ja hautoo nyt kostoa. Kun hän sitten kohtaa metsässä Emerentian, molempien kohtalo on sinetöity. Idän turkiskauppias on viikinkiaikaan sijoittuvan Kadonneen valtakunnan aikakirjat -romaanisarjan toinen osa, joka jatkaa kertomusta Hämeen armottomasta valtataistelusta. Sekä Idän turkiskauppias että edeltävä osa Soturiprinsessa voittivat kunniamaininnan Päätalo-instituutin järjestämässä Möllärimestari-kirjoituskilpailussa 2019. Arviossaan kilpailutuomaristo kehui juonenkäänteiden hyvää sommittelua ja piti seikkailutarinaa koukuttavana. "Kyseessä on perinteisen 'vanhanaikainen', puhdashenkinen seikkailukertomus 800-luvun Hämeestä. Kirjoittaja on luonut varsin onnistuneen varhaiseen historiaan sijoitetun elinympäristön eikä ainakaan tavallisella lukemisella yhtään historiaan sopimatonta kömmähdystä osu silmiin. Teksti on sujuvaa, helppolukuista, ihmiskuvaus mainiota." (Möllärimestari-kilpailun tuomariston arvio teoksista Soturiprinsessa ja Idän turkiskauppias).

Leivo, Idän turkiskauppias - Kadonneen valtakunnan aikakirjat 2

Asiakasomistajahinta
11,09 €

Normaalihinta 13,05 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.