Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Millainen oli naisen maailmankuva, sosiaalinen ympäristö, asema perheessä tai kyläyhteisössä silloin kun suullinen perinne oli vielä elävää. Mitä kieli- ja kulttuuriperintö, johon kuuluu myös kansanusko ja kristinusko, vaikutti tuolloin ajatusmalleihin ja tapoihin? Minkälaisia olivat raskasta arkipäiväänsä elävien, lauluissa ilonsa ja surunsa kertovien naisten selviytymiskeinot aikana, jolta kirjallista tietoa tältä kulttuurialueelta ei ole olemassa? Virossa, naislaulajien luvatussa maassa, naiset ovat viimeiset vuosisadat hallinneet laulukulttuuria. Suurin osa tässä teoksessa tarkastellusta aineistosta on Viron pohjoisrannikolta Kuusalun pitäjästä ja kuusalulaisten perustamasta Simititsan siirtokunnasta Inkerinmaalta muistiin merkittyjä runoja. Mukana on myös suomalaisia ja inkeriläisiä runoja. Tämä "kolmikanta" antaa uuden lähtökohdan tarkastella Suomenlahden ympäristön suullista perinnettä. Asetetut kysymykset eivät ole ehkä tavanomaisia ja osa niistä jää yhä vastausta vaille. Vaikka suullista perinnettä on tutkittu paljon voi vain todeta, että yhä edelleen löytyy uusia ja mielenkiintoisia alueita ja tapoja lähestyä tätä ainutlaatuista henkistä perintöä.

Patjas, Laulamaan luotu

Asiakasomistajahinta
22,87 €

Normaalihinta 26,90 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.