Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Nyt alkaa kaikkien aikojen kesäleiri. Kuka tai ketkä selviävät saarella, tosi-tv-seikkailussa? Eräänä marraskuun päivänä uutisnörtti Max Berg saa postikortin, jossa lukee: Tosi todellisuus tulee pian. Ihmeellinen hypetys lisääntyy kuukausi kuukaudelta, maanlaajuinen kampanja näkyy kaikkiallaja Lapsihallitus-postikortteja satelee postilaatikoihin. Kesän koittaessa Max ja yhdeksäntoista muuta lasta kuljetetaan keskellä Norjan vuonoa sijaitsevaan Äärisaareen. Viidenkymmenen päivän ajan lapset asuvat saarella tosi-tv-kameroiden valvovan silmän alla, tutustuvat toisiinsa, tutkivat mystisiä tapahtumia, muodostavat puolueita ja valitsevat keskuudestaan pääministerin. Saari tuntuu aluksi suorastaan paratiisilta. Sielläon kaikkea mistä lapsi voi haaveilla. Kaikki ei kuitenkaan suju leikiten, kun peli alkaa koveta. Saarella on noudatettava Peruslakia. Salaperäinen rajavartija tohtori Esmeralda Neilikka ei ole fyysisesti läsnä, mutta saa tietää kaiken. Jokainen lapsi saa saarelle tullessaan kymmenen pistettä, vihreän T-paidan ja valkoisen muovikellon, jonka kautta seurataan ohjeita ja pistetilannetta. Kuka tai ketkä selviävät saarella? Niklas, Johan, Ibrahim, Irene, Mimmi, Julie, Kjersti, Mauretto, Boris, Pia, Tale, Amanda, Maria, Peder, Sara, Truls, Lars, Eline, Egil - vai Max, joka haluaa pysäyttää ilmastonmuutoksen ja köyhien riistämisen?

Lapsihallitus

Asiakasomistajahinta
19,21 €

Normaalihinta 22,60 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.