Siirry suoraan sisältöön

Kaikilla lapsilla on oikeus täysipainoiseen kehitykseen ja parhaisiin mahdollisiin palveluihin. Palvelujen sokkeloisen palapelin ja yksittäisten toimenpiteiden sijaan tulisi kehityksen tuen rakentua lapsen ja perheen kannalta mielekkääksi kokonaisuudeksi. Tällöin paikalliset palvelut suunnitellaan siten, että ne integroituvat lapsen ja perheen arkeen. Kirjassa kuvataan yhteiskehittelyn avulla luotua uudenlaista ymmärrystä lapsen hyvästä kuntoutuksesta. Siinä luodaan näkymää, miten lapsen mielekäs arki suunnitellaan lapsen, perheen ja ammattilaisten yhteistoiminnassa. Kirjassa kuvataan lukuisia Vajaaliikkeisten Kunto (VLK) ry:n alueellisia kehittämistöitä, joissa on pyritty suunnittelemaan lasten tarvitsema kehityksen tuki paikallisesti yhdessä perheen kanssa. Taustalla on VLK:n n Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkostossa -projektissa toteutettu valtakunnallinen koulutus, jossa kehittämistöiden etenemistä on tuettu. Alueelliset kehittämistyöt toimivat esimerkkeinä, joita on mahdollisuus soveltaa lapsen kuntoutuspalveluiden kehittämiseksi. Alueelliset kehittämistyöt korostavat yhteistoimintaa, jossa lapsen kehityksen tuki suunnitellaan osaksi arjen jokapäiväistä toimintaa paikallista osaamista ja palveluja korostaen. Lapsen ja perheen kannalta tämä on tärkeä asia. Kukapa meistä lopulta haluaa olla kovin erillään ja erilainen?

Tuotekoodi
9789529971213
Paino (kg)
0.382
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Launiainen, Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä

51,90 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 12 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.