Siirry suoraan sisältöön

Suomalaisen huumorin ja musiikin klassikkoyhtye pelittää mainiosti yhteen Pertti Jarlan piirrosten kera. Jarla on sallinut omaleimaisen tyylinsä muokata mm. Timo Erängön ja Tapio Liinojan kertomuksista sekä sanoituksista huvittavia mutta samalla ajatuksia herättäviä lyhyitä tarinoita. Osa näistä on nähty aiemmin Pikku-Fingerpori -lehdissä, mutta yli puolet albumista on aivan uutta materiaalia. Samoihin aikoihin julkaisun kanssa ilmestyy myös Lapinlahden Lintujen uusi Fingerpori-aiheisia kappaleita sisältävä levy. Lapinlahden Linnut on ollut olemassa jo lähes 30 vuoden ajan, mutta jaksaa edelleen uudistua. Sarjakuvan kautta linnut todella kohoavat siivilleen ja myös yhtyeen musiikki saa uusia sävyjä Jarlan kuulosarjakuvien läpi nähtynä.

Tuotekoodi
9789525768640
Paino (kg)
0.336
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Lapinlahden linnut

18,70 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.