Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Vielä kaksikymmentä vuotta sitten Suomi oli sisäänpäin kääntynyt kansakunta, joka oli Neuvostoliiton naapurina tottunut jättämään ulkopolitiikan poliittisen eliitin hoitoon ja muuten mieluiten vaikenemaan vaikeista asioista. Nyt kansa keskustelee verkossa ja syyttää eliittejään virheistä muun muassa Eurooppa-politiikassa. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomessa ajateltiin yleisesti, ettei maassa ole rasismia. Nyt julkinen keskustelu on raaistunut. Vielä viisi vuotta sitten politiikan pelikenttää hallitsivat samat puolueet kuin ennenkin. Nyt populistinen Perussuomalaiset on saavuttanut eduskuntavaaleissa viidenneksen kannatuksen. Mitä Suomelle on tapahtunut? Toimittaja Johanna Korhonen hahmottelee tässä pamfletissa niitä kulttuurisia muutoksia, joiden tuloksena vaikenevasta Suomesta tuli äänekkään populismin pelikenttä. Kun Suomen poliittiset eliitit ja media ovat parikymmentä viime vuotta puhuneet lähinnä huippuosaajista ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, niiltä on jäänyt huomaamatta suuret joukot tavallisia, arvoiltaan perinteisiä kansalaisia, joille muutoksen vauhti on ollut liian kova. He muodostavat nyt populistien tärkeimmän äänestäjäjoukon.

Korhonen, Kymmenen polkua populismiin

Asiakasomistajahinta
11,99 €

Normaalihinta 14,10 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.