Siirry suoraan sisältöön

FT Hannu Syväojan teos on kulttuurisuunnistusopas karttoineen Pirkanmaan ja Satakunnan alueilla polkupyörällä tai muilla kulkuneuvoilla liikkuvalle tai vaikka nojatuolissa matkustavalle. Kuvaukset perustuvat omiin pyöräilykokemuksiin, elämyksiin ja kohteiden kirvoittamiin mietteisiin. Kirjan runsas kuvitus koostuu lähinnä kirjoittajan omista otoksista. Syväoja tutustuttaa lukijan alueiden kirjailijoihin, taiteilijoihin ja muihin merkkihenkilöihin - unohtuneisiinkin, joista jälkimaailmalle kertoo ehkä vain tummunut messinkilaatta syrjäisessä paikassa. Kirjoittajaa kiinnostavat paikat, joihin turisti ei juuri poikkea Tekijä mm. kertoo patsaista ym. muistomerkeistä sanataiteilijoiden teksteistä, kirkoista, museoista, kartanoista, teistä, ja "kulturisoiduista" luontokohteista. Hän pohtii esim. suomalaisuutta, kirkkorakennuksen ja hautausmaan sanomaa, suurmiesten merkitystä sekä maiseman käsitettä ja vaikkapa vesilähteiden kulttuurihistoriaa tai luonnon vaikutusta ihmiseen. Kerronta on paikoin tajunnanvirrallista ja mietteet voivat laajeta pienoisesseiksi Hannu Syväoja on julkaissut useita teoksia, mm. Kulttuuripyöräilyä Hämeessä ja vähän ulkopuolellakin (Mediapinta 2010).

Tuotekoodi
9789522357793
Paino (kg)
0.528
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Syväoja, Kulttuuripyöräilyä Pirkanmaalla ja Satakunnassa

29,25 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.