Ei tarvi alistua kun osaa poistua... ... aulavat Sielun Veljet. Joona ja bändikaverit sisäistävät sanoman, pakkaavat bändikamat ja itsensä rähjäiseen pikkubussiin ja suuntaavat 90-luvun alussa ahdasmielisenä ja ymmärtämättömänä pitämästään Suomesta suurin odotuksin Saksaan. Kyse on ei enemmästä eikä vähemmästä kuin elämästä. Toiveista, suunnitelmista, uskosta omiin kykyihin. Nuoruuden jäljittelemättömästä ja raa'asta vimmasta. Luottamuksesta siihen, että tulevaisuudella on tarjota jotakin ainutkertaista ja ihmeellistä. Vuodet kuluvat, vuosituhat vaihtuu. Mikään ei muutu, ja kuitenkin kaikki on lopulta toisin. Arki iskee rock-haaveilijoihin, jotka ovat loputtomiin valmiita kääntämään toisenkin posken. Keskelle ääneenlausumatonta mutta sitäkin todellisempaa veriveljeyttä kiilaavat rakkaus, huumeet ja nurkan takana vääjäämättömästi vaaniva todellisuus. Kun tiet erkanevat, haaveilijat tekevät kukin oman valintansa. Mitä sitten tapahtuu, mitkä ovat uudet unelmat - vai onko niitä? Pesosen toinen romaani on häkellyttävän ja häikäisevän totta. Se on kii keässä elämänjanon kuvauksessaan rujo, ja juuri siksi kaunis. Se ei selittele, moralisoi tai yritä nousta kuvaamiensa asioiden yläpuolelle, vaan katsoo kaikkea tapahtuvaa ikään kuin yltiörehellisen dokumentaristin silmin: tällaista tämä on, näiden jätkien nuhruinen ja roisi taival kohti mainetta ja kunniaa. Saavutetaanko niitä koskaan, ei ole oleellista. Elämä, kaikki matkan varrella tapahtuva on.