Siirry suoraan sisältöön

Vuoteen 1974 saakka puuttui Koillismaalta kuvataidetta edistävä ja taiteilijoita yhdistävä sekä kehittävä järjestö. Sen puutteen poistamiseksi perustettiin Taiteilijaseura Koillinen, jota ovat saatelleet Kuusamon kansanopisto ja sen legendaariset taideleirit opettajineen ja Kuusamon Taidetuki monien yhteisten näyttelyiden toteutuksissa. Kuusamon kunnan ja myöhemmin kaupungin rooli vahvistui upean Kuusamotalon Kaamosgallerian valmistuttua vuonna 1996. Kuusamon kaupunki on pitänyt taiteen liekkiä elossa vaikeinakin aikoina. Yhteisen hyvän näkeminen koettiin Taiteilijaseura Koillisen ottaessa ensimmäisiä askelia kohti kansainvälistymistä. Digitaalinen sivellin ja perinteinen pensseli ovat jo kätelleet - ja taiteilijat töineen ovat astuneet tietoverkkoon ketterällä kotisivullaan - ulottuen siten mihin tahansa maailman kolkkaan. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus ovat omilla apurahoillaan tehneet mahdolliseksi tämän upean läpileikkauksen Koillisen Taiteilijaseuran vaiheisiin. Suurin kiitos kuuluu perustajajäsenille, taiteilijoille ja hyville yhteistyökumppaneille, mutta ennen kaikkea itse taiteilijajäsenille ja taiteen ystäville, jotka ovat kannustaneet näiden juhlajulkaisujen valmistamiseen. Onnekseen Taiteilijaseura Koillinen on saanut kodikseen maapallon yhden hienoimmista koski- ja tunturimaisemista. Olkoon kevät tai kesä, syksy tai talvi "se kaikista suurin taiteilija, Luontoäiti", maalaa yhä uudelleen luonnon ihmeitä meille ihasteltavaksi ja taltioitavaksi jälkipolville perinnöksi, iloksi ja muistoksi näistä upeista hetkistä.

Tuotekoodi
9789525956139
Paino (kg)
0
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Lämsä, Koillisen taikaa

22,55 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.