Kirjanen kertoo vanhempiemme - nuoren pastori Erkki Leskion ja hänen Irma-vaimonsa - avioliiton alkuvuosista sodan aikana 1939 - 1944. Silloin ajatusten vaihto tapahtui vain kirjeitten välityksellä. Molemmat kirjoittivat toisilleen pääsääntöisesti joka päivä. Ensimmäinen kirje on kirjoitettu 13.8.1939 ja viimeinen 17.11.1944. Miten tähän on tultu: Vanhempiemme kirjeet ovat tehneet pitkän evakkomatkan päätyen lopulta Nilsiän pappilaan. Ensin ne olivat pikku-pappilan vintillä (1944 - 1952) ja sitten isossa pappilassa(1953 - 1977). Me tiesimme niiden olemassaolon, mutta ei niistä juuri koskaan ollut puhetta. Erkki-isän muuttaessa pois pappilasta, kirjelaatikko teki vielä yhden matkan ja päätyi sitten takaisin "entisille elonmaille." Tiesimme, että siinä laatikossa on aarretta, mutta emme tienneet, mitä sille teemme. Vuosia sitten lajittelimme kirjeet vuosiluvun mukaisiin nippuihin ja jälkikäsittely jäi "hautumaan." Kesällä 2009 mielessäni kypsyi ajatus, että laitan kirjeet kansioihin aikajärjestyksessä. Tämän työn tehtyäni heräsi uteliaisuus, mitä kirjeet kertovat, kun kirjeenvaihdon alkamisesta on kulunut jo 70 vuotta. Molempien kirjeet oli kirjoitettu erittäin kauniilla käsialalla ja siksi niitä oli helppo lukea. Luin jokaisen kirjeen, joita A4-kokoa oli 1162 kappaletta. Poimin niistä sellaisia kohtia, joista saisi käsityksen, millaista elämä on ollut sota- ja kotirintamalla. Näitä muistoja kootessani olen ajatellut ennen kaikkea teitä, seuraavan sukupolven nuoret aikuiset. Toivon, että muistaisitte, miten arvokas asia on vapaa isänmaa. Se on vaatinut paljon uhreja, suuria uhrauksia sekä kestävyyttä ja voimia myös kotirintamalla. Nämä kirjeet kertovat osaltaan siitä esivanhempienne kokemana. Antakaa tämä luettavaksi myös omille lapsillenne, sitten kun "satukirja-aika" on ohi. Irma-mummi sai nauttia yhdestä lapsenlapsestaan vain neljän vuoden ajan. Erkki-ukin te - kaikki kymmenen - pääsitte tuntemaan ja kokemaan senkin, miten niitä "kirkonkelloja" soitetaan. Niitä hän soitti jo omille lapsilleen 1940-luvun alussa.