Pää painuu käsiin täriseviin, jalat ei kanna, ne heikot on niin; olen avuton kuin hukkuva vedessä, olen polvillaan surun edessä. Ihminen kohtaa ikävää ja kuolemaa, niin on aina ollut, ja niin tulee aina olemaan. Toivon, että runokirjani toisi edes pienen toivon pilkahduksen niihin hetkiin ja auttaisi jaksamaan surun hetkellä, sekä ajan myötä löytämään pois pääsyn surusta, jotta voisit sanoa sen - kiitos, että minua rakastit. Heta