Siirry suoraan sisältöön

Steinerkoulu on maailman ensimmäinen yhtenäiskoulu, joka viettää kansainvälisesti 95. juhlavuottaan tänä vuonna ja kansallisesti 60-vuotissyntymäpäiviään ensi vuonna. Näiden merkkivuosien taiteessa ilmestyy maamme ensimmäinen laaja esittely steinerpedagogiikan ydinkohdista Osuuskuta Ciriksen kustantamana. Tiedollisen opetuksen ohella steinerkoulun tavoitteena on tukea sitä, että oppilaat voivat löytää kokonaispersoonallisuutensa voimavarat. Sen myötä opetus nähdään luovana prosessina ja opettaja opetustaiteilijana. Tällä tarkoitetaan sitä, että opettaja muuntaa opetuksensa eläväksi, koskettavaksi ja merkitykselliseksi, sanalla sanoen opetustaiteeksi. Kirjan kirjoittajat Marja Dahlström ja Marikki Teräsvirta ovat kaksi kokenutta ja näkemyksellistä steinerkoulun opettajaa. He kuvaavat oman kokemuksensa ja työnsä perustalta steinerpedagogiikan ydinkohtia tutkivalla ja omakohtaisella otteella. Modernissa teknistyneessä ajassamme he puolustavat erityisesti taiteen ja taiteellisen lähestymistavan tärkeyttä pedagogiikalle ja didaktiikalle.

Tuotekoodi
9789527001042
Paino (kg)
0.512
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Dahlström, Kasvatus on taidetta

32,10 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.