Siirry suoraan sisältöön

Arto Kuivanen (s.1961) asuu nykyään vaimonsa ja jo aikuiseksi varttuneen tyttärensä kanssa Hämeenkyrössä. Perheen nuorimmaisena ja silmäteränä touhuaa Cavalier Kingcharlesinspanieli Otto. Lapsuutensa ja nuoruutensa päivät Arto vietti Parkanossa. Pienellä maatilalla työnteko opeteltiin jo varhain, mikä loi hyvän pohjan elämänasenteelle ja koko elämälle. Opiskelu vei miehen Tampereelle, josta löytyi myös työpaikka. Nykyisin Arto tekee päivätyötään matkapuhelinten ohjelmistojen parissa. Oman kodin ja perheen hän perusti Hämeenkyröön jo melkein 20 vuotta sitten. Kirjoittaminen on ollut Arton harrastuksena useiden vuosien ajan. Julkaisuhistoria tosin ei ole vielä kovin pitkä. Kansien väliin asti on löytänyt kaksi pienelle piirille jaettua omakustannetta: "Vanhan pirtin aika" (2007) ja "Perhosia" (2008). Vanhan pirtin aika sisältää välähdyksenomaisia muistikuvia omasta lapsuudesta 1960- ja 1970-luvuilta. Perhosia taas on yhdessä veljen kanssa kirjoitettu tositapahtumiin perustuva novellikokoelma. Immi Hellenin lastenrunokilpailun sadosta koottu runokirja Aurinkoniitty (1998) sisältää kaksi Arton kilpailurunoa. Arto Kuivasen toinen romaani "Kaskaita ja kappalaisia" jatkuu siitä, mihin esikoinen "Silmäke" jäi. Hersyvällä huumorilla höystetty tiivistunnelmainen kuvaus hullusta kylästä ja sen kylähulluista ihmisistä yllättää aina uudelleen ja saa lukijan viihtymään viimeiselle sivulle asti.

Tuotekoodi
9789524982566
Paino (kg)
0.353
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kuivanen, Kaskaita ja kappalaisia

25,45 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.