Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Suomen ja Ruotsin demokratiat ovat kansainvälisesti arvioiden vakaita poliittisia järjestelmiä, mutta millaisia eroja niillä on ja miksi? Pohjoismaiden vakaus ei ole syntynyt itsestään, ja demokratioiden vahvistumisen tiellä on ollut myös esteitä. Kansanvallan polkuja -teoksessa kymmenen tutkijaa vertailee Suomen ja Ruotsin yhteiskunnallista kehitystä 1890-luvulta 2020-luvulle. Maiden demokratisoitumista tarkastellaan niin poliittisten kulttuurien, maailmantalouden ja teknologian murrosten kuin geopolitiikan näkökulmasta. Samalla teos nostaa esiin, kuinka esimerkiksi koulutus ja tasa-arvotyö ovat vaikuttaneet pohjoismaisen demokratian olemukseen. Suomen ja Ruotsin kaltaisten vakaiden poliittisten järjestelmien voi kuitenkin olla vaikea uudistaa itseään, ja kansanvallan poluille on ilmaantunut uusia kiviä. Muutosten maailmassa kysymys demokratian tulevaisuudesta on jälleen ajankohtainen.

Kansanvallan polkuja

Asiakasomistajahinta
11,56 €

Normaalihinta 13,60 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.