Siirry suoraan sisältöön

Suomessa uskonnonvapaudesta on käyty vilkasta keskustelua 1960-luvulta lähtien. Keskustelua ovat virittäneet yhteiskunnan sekularisaatio, kirkon ja valtion suhteisiin esitetyt ja toteutetut muutokset, uskonnonopetuksen asema sekä lainsäädännön uudistaminen niin perusoikeuksien määrittelyssä kuin kirkko- ja perustuslain osalta. Samanaikaisesti kirkon sisällä on pohdittu kirkon identiteettiä ja sen vaikutusta kirkon yhteiskunnalliseen asemaan. Tässä kirjassa paneudutaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon korkeimman päättävän elimen, kirkolliskokouksen, uskonnonvapaustulkintaan. Tutkimuksessa tarkastellaan kirkolliskokouksen keskustelua uskonnonvapaudesta, kirkon ja valtion suhteista sekä kansankirkon asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa vuodesta 1963 vuoteen 2003. Tutkimus käsittelee myös suomalaisen yhteiskunnan uskonnonvapaustulkintojen keskeisiä suuntaviivoja.

Tuotekoodi
9789516932999
Paino (kg)
0.688
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kansankirkko, uskonnonvapaus ja valtio

35,30 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.