Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Vuonna 2011 Kalevi Hölttä kirjoitti pienen suurmenestyskirjan nimeltä Työtaisteluopas. Nyt hän tekee paluun kirjallaan Kansalaistoiminta - lailliset oikeudet. Teos on jokaisen peruskirja, joka kertoo, mitä saa tehdä ja mitä ei (lain mukaan). Keskeistä sisältöä ovat sananvapaus, yhdistymisvapaus ja kokoontumis- ja mielenosoitusvapaus. Ilman niitä demokratiaa ei ole. Kirja selvittää myös poliisin toimintaa perusoikeuksien rajoittajana. Tässä yhteydessä esitetään arvioita viranomaisten toimien oikeellisuudesta ja "yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta". Kirja on mainio opas aktivisteille eli potentiaalisesti meille kaikille. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa on hyvä olla tietoinen oikeuksistaan. Esimerkiksi viranomaisten suoran toiminnan kohteeksi joutuneen on hyvä valmistautua kuulusteluihin ja jälkiselvittelyihin. Kirjassa on myös luku kansalaistottelemattomuudesta ja työtaistelutoiminnasta: demokratiassa kun ihmisillä on oikeus olla lakossa. Kirja on tarkoitettu paitsi jokaiselle suomalaiselle myös lainopilliseksi opintoaineistoksi ja oppaaksi järjestöille ja vaikuttajille. Se on hyvä työväline yhdistyksille ja ammattiosastoille.

Hölttä, Kansalaistoiminta

Asiakasomistajahinta
16,92 €

Normaalihinta 19,90 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.