Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Seppo Toiviainen (1944-2005) oli 1960-luvulla kansanrunouden tutkija, 1970-luvulla tohtoriksi väitellyt sosiaalipsykologi, 1980-luvulla vasemmistolainen kansanedustaja ja 1990-luvun alussa poliittisen missionsa ja elämänsä suunnan kadottanut mies. Hän kuitenkin palasi vielä tutkimuksen pariin kiitetyillä kirjoituksillaan juoppokulttuurista. Sosiologi Matti Virtanen kävi Toiviaisen kanssa aktiivista kirjeenvaihtoa vuodesta 1996 aina hänen kuolemaansa saakka. Kahden ystävän kirjeissä käsiteltiin työn alla olevia käsikirjoituksia, annettiin palautetta, kiisteltiin, kannustettiin sekä keskusteltiin tutkimuksesta ja tieteen tekemisestä yleensä. Kirjeenvaihdon aikana Toiviainen ja Virtanen saivat kumpikin valmiiksi oman kirjansa. Kolmas kirja, Toiviaisen kirja Hegelistä, oli kirjeenvaihdossa läsnä, mutta työ jäi häneltä kesken. Kaksi kirjaa - ja se kolmas sisältää laajan kokoelman tutkijoiden kirjeenvaihtoa ja vie lukijan vierailulle tähän ajattelun ja kirjoittamisen "keittiöön". Kirja on samalla kunnianosoitus älykkään, valoisan ja humaanin Seppo Toiviaisen elämäntyötä ja persoonaa kohtaan.

Kaksi kirjaa - ja se kolmas

Asiakasomistajahinta
25,67 €

Normaalihinta 30,20 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.