Siirry suoraan sisältöön

Mihin meidän käyttäytymisemme perustuu? Ja miten voimme tulla tietoiseksi siitä? Tässä teoksessa kirjoittajat lähtevät liikkeelle konkreettisista pedagogisista tilanteista ja kuvaavat, miten meidän käyttäytymisemme kytkeytyy sekä omiin ja muiden kokemuksiin että teoreettisiin tietoihin ja moraalisiin näkemyksiin. Kirjoittajat korostavat lapsen kehitykseen liittyvien mahdollisuuksien ja vaikeuksien syntyvän siinä tilanteessa, jossa lapsen tausta ja toisaalta ympäristön asettamat sopeutumisvaatimukset kohtaavat. Kirjassa kuvataan niin ikään erityispedagogiikan kehitystä: tiedon laajentumista perinteisestä jo ongelmaisen lapsen auttamista ja tukemista koskevasta näkemyksestä kohti monitieteellistä ja myös ennaltaehkäisyyn panostavaa näkökulmaa. Kaikkien lasten koulu - erityispedagogisia näkökulmia lasten kohtaamiseen on tarkoitettu erityisesti opettajiksi kouluttautuville. Se soveltuu hyvin sekä yleis- että erityisopetusta opiskeleville. Kirja sopii myös jo työskenteleville opettajille ja muille, jotka ovat kiinnostuneita johtamista ja pedagogisia yhteistyömalleja koskevista kysymyksistä koulussa ja lastenhoidossa. Molemmilla kirjoittajilla on pitkä kokemus kasvatuksen alalta he ovat rakentaneet yhdessä ruotsalaiseen opettajakoulutukseen erilaisia kursseja, joilla on testattu teorioiden ja käytännön lähentämistä toisiinsa. Siv Fishbein on tutkija ja erityispedagogiikan professori Tukholman opettajakorkeakoulussa. Olle Österberg on opettaja ja hän on työskennellyt sekä peruskoulussa että Tukholman opettajakorkeakoulussa. Tätä opettajien Ruotsissa suosimaa teosta käytetään Suomessakin erityispedagogiikan opetusmateriaalina opettajakoulutuksessa.

Tuotekoodi
9789518852929
Paino (kg)
0.454
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kaikkien lasten koulu

45,30 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.