Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Miten vapaudumme byrokratiasta ja opetuksen ylenkatsomisesta Lukuvuonna 2015–2016 yliopistot joutuivat kriisiin ja historiallisiin professorien irtisanomisiin. Siihen kärjistyi vääränsuuntainen pitkä kehitys, joka vaarantaa laadukkaan opetuksen ja tutkimuksen jatkuvuuden. Yliopistoihin on luotu liikaa päällekkäisiä organisaatioita, ja tutkimuslaitoksissa tutkimus on eriytetty opetuksesta. Suomen Akatemian suhteettoman suuri määräysvalta rajoittaa tutkijoiden vapautta, ja rahoituksesta kilpaillaan suunnitelmilla eikä tehdyllä tutkimuksella. Kirjassa Kahlittu yliopistomme professori Pekka Kauppi kehottaa lopettamaan holhoamisen ja tarjoaa keinot, joilla turhien töiden tekeminen yliopistoissa saadaan loppumaan ja akateeminen vapaus kukoistamaan. Kauppi esittää, että tieteeseen perustuva opetus on yliopistojen tärkein tehtävä ja että laadukas tutkimus palvelee tätä tarkoitusta parhaiten. Kauppi ehdottaa toimintaohjelmaa, jolla korjataan yliopistojen ja tiedepolitiikan epäkohtia. Varttuneet yliopistotutkijat ovat oman alansa parhaita asiantuntijoita – heitä on syytä kuunnella.

Kauppi, Kahlittu yliopistomme

Asiakasomistajahinta
17,64 €

Normaalihinta 20,75 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.