Siirry suoraan sisältöön

Karjalaisen lappilainen suku on laaja ja eräs sen suvun haara on levittäytynyt myös Rovaniemen Misin kylälle. Hannu Pekka eli Hannes Karjalainen (1894–1958), syntyi Lapissa, Rovaniemen Kemihaaran Vanttausjärvellä hieman ennen 19. vuosisadan vaihdetta, jolloin Suomi oli vielä Venäjän suuriruhtinaskunta. Hanneksen vaimo Anna o.s. Hurskainen (1896–1971) syntyi paria vuotta myöhemmin Pohjois-Savossa, Iisalmen kaupungissa. He olivat Misin Karjalaisten ”kantavanhemmat”. Kirja Juurtuneet Kemijoen törmään kertoo Hannes Karjalaisen esivanhemmista, jotka aikoinaan tulivat pohjoiseen pelottomina uudisraivaajina pääosin Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta, Savosta ja Karjalasta, elivät elämänsä ja kuolivat, mutta juurtuivat lopulta Kemijoen törmään ja muualle laajaan Lapinmaahan - Kemijokisuusta aina Sompion mustiin ikikorpiin asti. Lapin lukuisat suvut, kuten Karjalaiset, Ruokamot, Haloset, Pelkoset, Perttuset, Oinaat, Saunavaarat, Karvoset, Pullit, Mursut, Tervot, Frantit, Räisäset, Pätsit ja monet muut suvut saavat suku- ja asutushistoriansa aina 1500-luvulta lähtien - aina niistä ajoista, jolloin viralliset dokumentit ovat heidät maininneet. Elämä antoi ja elämä otti rankimman jälkeen, mutta sitkeästi nämä ihmiset olivat kiinni ajassaan. Kirja kertoo julmia tarinoita, jolloin vihavenäläinen teki kostoretkiä vanhaan Suomeen. Se kertoo uhmakkaista sankareista, jotka yrittivät pelastaa kylänsä täystuholta joskus jopa onnistuen. Se on karu kuvaus ajoista, jolloin Ruotsin kuninkaat ketunhäntä kainalossa uhrasivat pohjoisen uudisasukkaita valtapolitiikkansa pönkittämiseksi. Se kertoo ajoista, jolloin lannantakainen Lappi asutettiin keinolla millä hyvänsä. Taistelu elintilasta ja parhaista pyytömaista metsälappalaisten ja uudisasukkaiden välillä oli ankaraa. Se on myös laulu Lapin papeista: Kemin Lapin apostoleista, jotka pakottivat korpien alkuperäiskansan nöyrtymään Herran edessä jopa ilmiantamalla heidän hengenmiehensä noituudesta, sekä leipäpapeista, jotka juonittiin kaukaiseen periferiaan nälkäpalkalla. Mutta… Kuulinko oikein, sompiolaisten kolmen lemmon lintu, vanha korppi naurahti juuri nyt?

Tuotekoodi
9789526834603
Paino (kg)
0.264
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Tuohino, Juurtuneet Kemijoen törmään

28,80 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.