Elettiin sodan vuosia 1944, mutta sitä ei 6-vuotias Jussu voinut tietää, vaan kuvitteli maailman olleen aina sellainen. Isä kävi lomalla kotiväkeä kattomassa, lähti taas ja oli välillä pitkiäkin aikoja pois. Jussu kyseli uteliaana mihinkä isä oli menossa. Isä kertoi menevänsä rintamalle. Jussu istahti pihaportaille tuumien mitähän se rintama mahtaa tarkoittaa. Tupsahti siihen Laurilan Kallekin. Kalle, mikä se rintama on? Mitä sä sillä tiedolla teet, kysyi Kalle. No kun isä sanoi menevänsä rintamalle, enkä minä tiedä mikä se semmoinen paikka on. Sottaan se lähti, sanoi Kalle. No, mihin sottaan? Jussu sinä oot liian nuori ymmärtämään noita aikuisten juttuja. Oonhan minä jo kuusivuotias, muutaman vuojen päästä melekein aikuinen, ossaan tehä jo ritsankin. No, se sota on taistelua vihollista vastaan, sanoi Kalle. Jaa, ritsoillako, kysyi Jussu. Kallea alkoi tympäsemmään Jussun uteliaisuus. Kuule Jussu, jutellaan joskus toiste lisää. Ei arvannut Jussu, eikä varmaan muutkaan, kuinka sota keskellä kaupunkia tulisi muuttamaan koko tulevaisuuden. Ei Jussukaan siitä rytkästä ihan ehjin nahoin selvinnyt. Mutta tapahtumien kulkua ei voinut Jussu, eikä kukaan muukaan muuttaa. Nämä menneet tapahtumat pysyisivät Jussun muistissa ikuisesti.