Siirry suoraan sisältöön

Jukolan viestejä on suunnistettu keskeytymättä vuodesta 1949 lähtien. Kaukametsäläiset ry.toimitti 1989 kirjan JUKOLAN VIESTIN TARINA, missä kerrottiin vuosien 1949-1988 viesteistä ja Venlojen juoksuista taustatietoineen. Kirjassa kerrottiin myös kolmesta ensimmäisestä vuosien 1986-1988 Nuorten Jukolasta. Jukolan viesti on kasvanut ja laajentunut kaikilla mittareilla mitattuna viimeisen 20 vuoden aikana. Niinpä Kaukametsäläiset päättivätkin tehdä toisen "tarinan" nimeltään JUKOLAN VIESTIT 1989-2008. Historiassa on selosteet kaikista kolmesta viestistä; Jukola, Venlat ja Nuorten Jukola. Henkilöhaastatteluja on kuusi, Jyväs-Jukolan kilpailun johtaja Esko Junttila, monivuotinen valvoja Arvo Kantola, vuoden i998 ratavalvoja Risto Nuuros, Salo-Jukolan (2006) Jukolan ratamestari Ilkka Saarimäki, eniten Jukolan viestejä juossut Juhani Salmenkylä ja moninkertainen Venlojen viestin voittaja norjalaien Ragnhild Bente Andersen. Kirjassa on kartat kustakin viestistä (60 sivua) ja karttaleikkeitä ratkaisuista (15 kpl). Kartoilla on yleensä eri maista parhaitten reittejä, mutta myös reservijoukkueiden osanottajien ja iltarastilaistenkin reittejä. Jukolan viestistä on 25.n, Venlojen viestistä 15:n ja Nuorten Jukolasta 15:n parhaan joukkueen tulokset. Kirjassa on artkkeleja tekniikan kehityksestä, ympäristöasioista, tulevaisuudesta ym. Kirjassa on 200 sivua ja yli 300 valokuvaa.

Tuotekoodi
9789529255832
Paino (kg)
1.084
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Jukolan viestit 1989-2008

57,70 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.