Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Ivan Ivkov, pohjoisvenäläisen maaorjan poika, määrätään Venäjän keisarikunnan armeijaan vakinaiseen sotapalvelukseen syksyllä 1863. Kun Ivanin divisioona siirretään Suomen suuriruhtinaskuntaan, hän ei arvaa, ettei tulisi näkemään perhettään enää koskaan. Suurten nälkävuosien aikana Ivan Ivkov saa sotilaskoulutuksen Turussa, jonka jälkeen hänet määrätään Haminan Kadettikoulun palveluskuntaan ja nimitetään lopulta varusmestariksi. Tschörnyiksi kutsuttu, mustapartainen ja tuuheaviiksinen varusmestari saavuttaa upseereiksi koulutettavien säätyläispoikien kunnioituksen. Yksi Kadettikoulun oppilaista on Gustaf Mannerheim, joka erotetaan koulusta huonon käytöksen vuoksi. Onnen hetkiä varusmestari Ivan kokee sekä työssään että oman kasvavan perheensä parissa. Maailma kuitenkin muuttuu. Venäjän ja itsenäistyvän Suomen poliittiset myrskyt heijastuvat myös pienen varuskuntakaupungin elämään. Sisällissodan tapahtumat kouraisevat Ivania ja hänen perhettään järkyttävällä tavalla. Romaanin kirjoittaja Ilkka Ilmola on varusmestari Ivanin jälkeläinen kolmannessa polvessa.

Ilmola, Ivan varusmestari

Asiakasomistajahinta
22,87 €

Normaalihinta 26,90 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.