Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Seitsemäs nykykansantaiteen vuosikirja ITE keskellä kurkistaa sydän-Suomeen. Keski-Suomessa järjestettiin ensimmäiset nykykansantaiteen katselmukset jo 1970-luvun alussa. ITE keskellä kysyykin, mitä oli ennen ITE-taidetta. Kirja esittelee tämän päivän ja eilisen keskisuomalaisia ITE-taitajia, pohtii taiteilijan roolia ja taiteen tekemisen merkitystä tekijälle ja yhteisölle. Vaikka ITE-taidetta ei voi opettaa, siihen voi tuntua omakohtaisesti yhteisötaiteen tai moottorisahaveiston kurssilla. Uutena ITE-taiteen aluevaltauksena kirja esittelee ITE-soittimia ja niiden rakentamista. Kirjan artikkeleissa käsitellään mm. keskisuomalaista pioneerityötä nykykansantaiteen parissa ennen "ITE-ilmiötä", ITE-pihoja turistikohteina, omaehtoisen luovuuden merkityksiä terveydelle ja yhteisöllisyydelle sekä uusiosoittimia. Artikkeleissa esitellään 15 keskisuomalaista tekijää Mahlun-Matista nykyisiin taitajiin asti, ja juttujen kuvitus nostaa esiin vähintään toisen mokoman tekijöitä. Kirjaan ovat kirjoittaneet mm. kirjailija Harri Tapper, taiteen reuna-alueiden moniottelija Erkki Pirtola ja Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti. Kirjan toimittaja on jyväskyläläinen taidehistorioitsija, FL Marjo-Riitta Simpanen. Kuvituksesta vastaa pääosin valokuvaaja Martti Kapanen. ITE keskellä on syntynyt 2006-2010 toimineen pohjoisen Keski-Suomen ITE esillä -hankkeen ja eteläisemmän Keski-Suomen 2010 alkaneen ITE keskellä -hankkeen kartoitustyön tuloksena. Hankkeiden rahoituksesta vastaavat Viisarin ja Vesurin LEADER-toimintaryhmät sekä Maaseudun Sivistysliitto.

ITE keskellä

Asiakasomistajahinta
23,59 €

Normaalihinta 27,75 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.