Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Tauno Tiili syntyi Ravansaarella vuonna 1909, aloitti koulunsa saarella ja jatkoi Viipurin suomalaisessa lyseossa. Tultuaan ylioppilaaksi 1928 hän armeijan käytyään lähti Helsinkiin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Valmistuttuaan 1936 filosofian kandidaatiksi hän joutui aluksi ottamaan lyhytaikaisia sijaisuuksia ympäri maata. Talvisodan aikana Tauno suoritti RUK:n kurssin 44, jatkosodassa hän taisteli tykistön tulenjohtajana Syvärillä ja U-linjalla. Siviiliin pääsyn jälkeen marraskuussa 1944 koti perustettiin ensin Siilinjärvelle. Toisessa työpaikassaan Lahden kansanopiston kirjallisuuden- ja suomenopettajana hän oli 28 vuotta jääden siitä tehtävästä eläkkeelle 1974. Tauno Tiili kuoli 1986. Opiskeluaikana, Kaisanpäivillä 1934 hän tapasi elämänsä tytön, Kaisa Laipion. Seurustelua kesti vuosia tämän virkanaisen taivuttamiseksi. Taunon ja Kaisan nuoruusvuodet kuluivat varsin nykyaikaisella tavalla. Naimisiin mentiin keväällä 1940, viikko talvisodan loppumisen jälkeen. Markku syntyi vuonna 1942 ja Marja sodan jälkeen 1947. Markku Tiili on kirjassaan luonut selkeän kuvan isänsä koko elämänkaaresta. Markun omien ja hänen läheistensä muistikuvia tukevat Taunon ja Kaisan kirjeenvaihto, Lietlahden vieraskirjat sekä arkistojen tiedot. Kirja luo kuvan Taunosta miehenä, joka suhtautui vakavasti mutta huumorilla kaikkeen siihen, mihin tarttui, oli sitten kyseessä kirjallisuuden opettaminen tai siitä keskusteleminen, tykkitulen käyttö, maatalon työt, kalastus, golf. Tauno Tiilin elämäkerta ei sisällä erityisiä suurtekoja. Se on kertomus suomalaisesta humanistista, joka selviytyi kohtalon haasteista tyynenä, rauhallisena ja omana itsenään. Kirjan kannen värit ovat kunnianosoitus Karjalalle, sieltä lähtemään joutuneille sekä Suomen tykistölle.

Tiili, Isäni, Tauno Tiili

Asiakasomistajahinta
19,59 €

Normaalihinta 23,05 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.