Lapsen oikeuksien sopimus, perhelait ja sosiaalityön käytännöt korostavat nyt lapsen omaa oikeutta osallistua ja tulla kuulluksi itseään koskevissa ratkaisuissa. Huoltajuusriidoissa sosiaalityöntekijät tai psykologit haastattelevat lasta oikeuden toimeksiannosta. Tutkimuksen keskeinen motiivi on lasten kuulemisten ammatillisen käytännön kehittäminen. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta asiayhteyttä: (a) olosuhdeselvitystä, jonka sosiaalityöntekijät valmistelevat oikeudelle huolto- tai tapaamispäätöksen tausta-aineistoksi ja (b) täytäntöönpanosovittelua tilanteessa, jossa toisen vanhemman ja lapsen kontakti on katkennut huolto- ja tapaamispäätöksen vastaisesti. Siinä oikeus voi määrätä pikaisesti käynnistettävän sovittelun, jonka yhteydessä lasta kuullaan. Psykologisena tutkimuskohteena on lapsen vaikea asema tilanteissa, joissa eroavat vanhemmat käyvät oikeutta hänen huoltajuudestaan, asumisestaan tai tapaamisoikeudestaan. Tutkimuksessa kysytään (1) miten mahdollinen lojaalisuuksien ristiriita näkyy kuulemisissa (2) voiko lapsi edes aidosti ja riippumattomasti esittää toiveitaan, sekä (3) mikä näyttää estävän ja mikä edistävän lapsen mahdollisuutta tulla kuulluksi. Tutkimus toteutettiin asiakirjatutkimuksena, jossa kohteena ovat lapsen kuulemiset yhdeksän olosuhdeselvittelyn (a) ja 29 täytäntöönpanosovittelun (b) aikana. Lähdeasiakirjat ovat oikeudelle laadittuja lausuntoja ja kertomuksia sekä tutkija-psykologin muistiinpanoja kuulemistilanteista. Lähes kaikissa kuulemisissa oli havaittavissa lasten ilmaisema kiintymys molempiin vanhempiin. Merkittävin lapsen ongelma oli lojaalisuuden ristiriita, joka näkyi monin tavoin. Psykologisista syistä suurin osa lapsista ei vaikeissa huoltoriidoissa pystynyt esteettömästi käyttämään puhevaltaansa, ts. oikeuttaan tulla kuulluksi. Useimmissa pitkään jatkuneissa tai asemiin jumiutuneissa konflikteissa lasten psyykkinen tasapaino vaarantui vakavasti huoltajuusriidan vuoksi. Lojaalisuusongelma saattoi aiheuttaa lapselle sietämättömiä paineita ja erilaista oireilua riippumatta siitä, minkä toimintatavan lapsi oli ottanut vanhempiensa välissä tai minkä ikäinen lapsi oli. Kertaluontoinen lapsen mielipiteen kuuleminen ja välittäminen eivät tulosten mukaan riitä hänen etunsa selvittämisessä. Selvityksen tai sovittelun pitäisi olla ammatillinen prosessi, jossa lapsen näkökulma tulee kertahaastattelua perusteellisemmin kuulluksi ja huomioon otetuksi. Kuulemiseen esitellään menettelyjä, jotka palvelisivat lasta, hänen kuulluksi tulemisen oikeuttaan ja hänen suojeluaan riidan välikädessä. Lapsen hyvinvointia edistää varmimmin se, jos onnistutaan estämään vanhempien konfliktin pitkittyminen ja syveneminen ja parhaassa tapauksessa elvyttämään yhteistyö lapsen vanhempina. Sekä avioliittolain mukainen perheasioiden sovittelu että oikeuden pyytämä olosuhdeselvittely on siksi nähtävä kiireellisenä työnä. Perheasioiden sovittelun määrittelyä pakolliseksi olisi harkittava niissä tapauksissa, joissa eroavalla parilla on yhteisiä alaikäisiä lapsia. Psykologisen asiantuntemuksen tuomista huoltajuusriidan alkuvaiheeseen kokeillaan pian Suomessa. Lapsen kuuleminen oikeusriitojen aikana on myös erityisen vaativaa kriisi- ja ihmissuhdetyötä, joka edellyttää asianmukaista koulutusta ja työnohjausta. Osaamisen varmistamiseksi olisi mietittävä toimintaan erikoistumista ja sen alueellista keskittämistä.