Verkostomallisen geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuutta, kuntoutuksen toteuttamista ja kustannusvaikuttavuutta tutkittiin satunnaistetussa kokeellisessa tutkimuksessa (IKÄ-hanke). Siihen osallistui 741 Kelan eläkkeensaajien hoitotuen saajaa, joiden kotona selviytyminen oli uhattuna toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Alkututkimuksen jälkeen tutkittavat satunnaistettiin kuntoutus- ja verrokkiryhmään. Kuntoutujat osallistuivat kahdeksan kuukauden aikana kolmijaksoiselle kuntoutuskurssille. Vuoden kuluttua alkututkimuksesta tehtiin seurantatutkimus ja siitä puolen vuoden kuluttua seurantakysely. Molempien ryhmien asumista ja palvelujen käyttöä seurattiin viisi vuotta. Lähtötilanteessa kuntoutujat ja verrokit eivät eronneet toisistaan. Naisten (86 %) keski-ikä oli 79 ja miesten 75 vuotta. Tutkittavien fyysinen suorituskyky oli heikko. Masentuneisuutta oli 17 %:lla, ja henkinen suorituskyky oli heikentynyt 30 %:lla. Vuoden seurannassa kuntoutujien toimintakyky oli kohentunut tai heikentyi vähemmän kuin verrokkien. Kuntoutujien tuki- ja kotipalvelujen käyttö lisääntyivät, mutta heidän sosiaalipalvelujensa, erityisesti asumisensa, kustannukset olivat kuntoutuksen jälkeen verrokkeja pienemmät, koska he käyttivät kevyempiä palvelumuotoja. Kuntoutujat olivat tyytyväisiä kuntoutukseen ja kokivat hyötyneensä siitä. Viiden vuoden seurannassa asumismuodon muutokset eivät poikenneet merkitsevästi toisistaan. Laadullisilla osahankkeilla syvennettiin kuntoutusprosessien analysointia. Kuntoutuksen toteuttaminen ei kaikin osin tukenut ikäihmisten kuntoutumista, ja se osoittautui liikuntaja fysioterapiapainotteiseksi. Ihmisen toimintakyky ja tilanne tulisi olla onnistuneen kuntoutuksen lähtökohtana, ja kuntoutus tulisi suunnitella ja toteuttaa hänen tarpeistaan lähtien. Hyvä tiedonkulku ja yhteistyö eri toimijatahojen välillä on toinen onnistuneen kuntoutuksen edellytys. Ryhmäkuntoutuksessa ikäihmiset tukivat toisiaan ja arvostivat ryhmän antamaa vertaistukea.