Siirry suoraan sisältöön

Uraauurtavassa teoksessa 23 nykypsykologian johtavaa tutkijaa selvittää ihmisen vahvuuksien psykologian tieteellistä tutkimusta ja esittelee monipuolisesti erilaisia mielipiteitä uudesta myönteisestä psykologiasta. Kirja on koko maailmankin tasolla kattavin ja kuvaavin teos myönteisestä psykologiasta ja se sisältää runsaasti kiehtovia kertomuksia tästä suuntauksesta ja sen edeltäjistä. Teoksen artikkeleissa tarkastellaan sekä myönteisiä että uhkaavia tapahtumia, joille ihmiset elämänsä aikana altistuvat sekä niiden synnyttämiä myönteisiä voimavaroja. Teos tarjoaa käsityksen ihmisen sisäisistä ja ympäristöön liittyvistä voimavaroista, jotka vaikuttavat hänen vahvuuksiinsa. Tuloksena on kattava, laaja-alainen ja syvällinen teos. Teos on välttämätöntä luettavaa kaikille, jotka etsivät uusia tapoja pohtia älykkyyttä, sosiaalista käyttäytymistä, ihmissuhteita, ihmisen kehitystä, ikääntymistä ja terveyttä ja mainio apuvälinen psykologian ja mielenterveystyön ammattilaisille. Se on avuksi myös niille, jotka kehittävät uusia psykoterapian, kasvatuksen, organisaatiopsykologian, sukupuolitutkimuksen, politiikan ja luovuuden tutkimuksen sovelluksia. Lisa G. Aspinwall on Utahin yliopiston psykologian apulaisprofessori, jonka tutkimuskohteet liittyvät mm. itsesäätelyyn, vastoinkäymisiin sopeutumiseen sekä terveyskäyttäytymiseen. Hän on saanut useita psykologian alan palkintoja. Ursula M. Staudinger on Dresdenin yliopiston psykologian professori, jonka tutkimuskohteisiin kuuluvat mm. muokkautuvuus ja elinikäinen oppiminen sekä elämänkokemuksen ja -näkemyksen vaikutus. Hän on jäsenenä monissa psykologian tutkimusverkostoissa ja useiden aikakausjulkaisujen toimituskunnissa. Teoksen suomentaa Jukka Pölhö.

Tuotekoodi
9789513745639
Paino (kg)
0.749
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Ihmisen vahvuuksien psykologia

51,40 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.