Silene Lehdon esikoisrunoissa pääosaa näyttelevät vesi ja ihminen, matelijat ja muut merestä nousseet. Tarinalliset, pidäkkeettä fantasioivat runot juhlivat elämänmuotojen jatkumoa. Sukupuuttoon kuolleet esihistorialliset eläinlajit pakicetuksesta alkaen sukeltavat runoihin yhtä lailla kuin perhoskoira ja taisteludelfiini. "Ei se ole samaa maata, ei maata ollenkaan", Lehto kirjoittaa. Merihätää ihminen pelkää ja uusii tiivisteitä, mutta "vedestä me tulimme ja sinne meidän on kaipaus: vesisängyt, silloilta heittäytyjät..."