Siirry suoraan sisältöön

Kirkon nelivuotiskertomus käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa vuosina 2008-2011. Nelivuotisjaksolla kirkko on tullut haastetuksi monelta suunnalta. Individualismi on haastanut perinteiset yhteisöön kuulumisen ja osallistumisen tavat myös uskonnollisessa elämässä. Suomalaisten arvomaailman muutokset ovat heijastuneet kirkkoon ja tuoneet sille muutosvaatimuksia. Myös kirkon sisällä polarisaatio on vahvistunut. Julkisessa keskustelussa uskontokriittiset puheenvuorot ovat lisääntyneet ja kirkon ja uskonnon asemaa yhteiskunnassa on haastettu monin tavoin. Omat haasteensa kirkolle ovat tuoneet kuntaliitoksista seuranneet seurakuntien rakennemuutokset ja seurakuntien talouskehitys. Nelivuotiskertomuksen tarkoituksena on kuvata ja analysoida kirkossa ja sen toimintaympäristössä tapahtuneita muutossuuntia. Kirjan esille nostamat kehityslinjat antavat näkökulmia toiminnan arviointiin, kehittämiseen ja tulevaisuuden ennakointiin sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Käsikirjana nelivuotiskertomus palvelee kirkon luottamushenkilöitä, työntekijöitä ja seurakuntia sekä tiedotusvälineitä. Sitä käytetään myös oppi- ja tenttikirjana ja tutkimusten lähdeaineistona. Nelivuotiskertomuksen ovat kirjoittaneet Kirkon tutkimuskeskuksen ma. johtaja TT Harri Palmu, tutkijat vt. johtaja, YTT, TT Hanna Salomäki, FT Kimmo Ketola sekä dosentti Kati Niemelä.

Tuotekoodi
9789516933200
Paino (kg)
0.748
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Haastettu kirkko

39,45 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.