Siirry suoraan sisältöön

Mittavassa teoksessaan Finix, liekkisiipinen ja myyttien alkukoti kansanedustaja Pertti Olavi Virtanen palauttaa tietoisuuteen Suomen kansan jo miltei unohdetun, alkuperäisimmän tarinan. Laajaa tausta-aineistoa luovasti ja poikkitieteellisesti käsitellen hän osoittaa kielemme ja myyttisten tarinoidemme alkuvoiman, jota me nykysuomalaiset tarvitsemme identiteettimme säilyttämiseksi muuttuvassa maailmassa. Virtanen on tutkinut mytologioiden juuria yli 20 vuotta, metodinaan psykohistoriallinen kielen arkeologia ja poikkitieteelliset kytkennät. Tuloksena on vaikuttavaa todistusaineistoa suomalaisen kansanrunouden ja kreikkalaisen taruston yhtymäkohdista. Finix, liekkisiipinen tarttuu aiemman tutkimuksen oleellisiin löytöihin, niitä syventäen ja niistä uutta visioiden. Samalla paljastuvat kansanperinteen paljolti syrjään sysätyt eroottiset motiivit. Teos on osa rock-muusikkona ja parlamentaarikkona tunnetun Virtasen tärkeintä elämäntyötä. Siinä suomalaisen kansanrunouden kätköistä kumpuaa Pohjolan myyttinen voima, joka avaa tietä kulttuurisen itsetuntomme kohottamiselle globalisaation keskellä. Vaka vanha Väinämöinen ja Lieto Lemminkäinen eivät ole nöyristelijöitä, vaan suuria vaikuttajia. Heidän terapeuttinen henkensä johdattaa Suomi-neitoa Lönnrotin ja Snellmanin viitoittamalla tiellä!

Tuotekoodi
9789525086997
Paino (kg)
0.732
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Virtanen, Finix, liekkisiipinen ja myyttien alkukoti

28,85 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.