Siirry suoraan sisältöön

Tornionjokilaaksosta kotoisin oleva Hannes on tullut vapaaehtoisena Suomeen Haaparannan värväys toimiston kautta. Nuorukainen havittelee sankaruutta sodassa. Suomessa Hanneksesta tulee ruotsalainen Hans, jota pidetään ruotsinkielisenä, vaikka hänellä on jo ukilta peritty suomenkielen taito. Hans rakentaa Salpalinjaa Kuusamossa, vartioi kalustoa ja joutuu sotavangiksi Neuvostoliitossa, jossa joutuu tappamaan suomalaisen toverinsa. Silloin hän tutustuu sarvikaisiin, jotka eivät jätä häntä enää rauhaan. Hansin palautus kotimaahansa ja evakkomatka saavat uuden käänteen Nivalassa, jossa lapsensa menettänyt nainen satuttaa hänen sydäntään, ja hän ruokkii tämän laihalla ahvenkeitolla. Kuusamoon palaa Hannes, joka lopulta löytää sielulleen jonkinlaisen rauhan. Muupe Horton Eväs ei ole perinteinen sotaromaani. Joukkotaistelujen sijasta se kuvaa Hanneksen sisäistä sotatannerta ja hänen mielensä kamppailua vihollista vastaan. Yksityisen ihmisen eväät eivät riitä maailman konfliktien ratkaisemiseen, kun oma sisikuntakin on sodassa. Eväs on maagisen, mystisen pohjoisen sävyttämä, outo tajunnanvirta, jossa ajatukset sinkoilevat ällistyttävällä ja välillä absurdilla tavalla. Romaani kiehtoo lukijaansa ennen kaikkea monitulkintaisella kielellään ja uusiin yhteyksiin viittaavilla kielikuvillaan.

Tuotekoodi
9789518121735
Paino (kg)
0.174
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Horto, Eväs

25,70 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.