Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Emu-ratkaisu ja globalisaatio muuttivat aikanaan suomalaisen työmarkkinapolitiikan suunnan. Tuposta tuli kirosana työnantajille ja lopulta EK poisti sen säännöistään. Mutta onko konsensuksen aika lopullisesti ohi? Vaikka puoluepolitiikka näytti katoavan ammattiyhdistysliikkeestä, todellisuus oli toista. Sari Sairaanhoitajan sanotaan aiheuttaneen lähes 10 vuotta kestäneen taloudellisen taantuman. Pelasivatko kokoomus ja sairaanhoitajat uhkapeliä tuhansien potilaiden hengillä? Oliko näin? Palkansaajajärjestöjen ja työnantajien peli oli kulisseissa kovaa, vaikka julkisivu haluttiin säilyttää. Työtaistelujen aikana naamiot kuitenkin karisivat. Palkansaajapuolella yhteistyö ei myöskään ollut aina auvoista. Näistä asioista kertoo työnantaja- ja palkansaajapuolella arvostetun kokeneen työmarkkinatoimittajan Risto Korhosen Etelärannan mahtivuodet, johon hän on haastatellut työmarkkinapolitiikan keskeisiä vaikuttajia ja käyttänyt vuosikymmenien aikana kokoamaansa arkistoa. Kirjaa varten on haastateltu muun muassa Antti Herliniä, Lauri Ihalaista, Lauri Lylyä, Jaana Laitinen-Pesolaa, Seppo Riskiä, Sture Fjäderia, Riku Aaltoa, Mikko Mäenpäätä ja Matti Huutolaa.

Korhonen, Etelärannan mahtivuodet

Asiakasomistajahinta
20,44 €

Normaalihinta 24,05 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.