Kirjallisuutemme merkittävimpiin runoilijoihin kuuluvan, moninkertaisesti valtionpalkitun Jarkko Laineen (1947-2006) viimeinen runokokoelma tutkii aikaa ja katoavaisuutta niin koetun kuin opitun läpi, perinteisiä teemoja kuolemaa ja rakkauttakin käsitellen. Mestarin 60-vuotispäivän kunniaksi julkaistava, kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma on samaan aikaan herkkä sekä kulttuuripoliittisesti ärhäkkä ja kantaaottava. Laineen kirjallisesti itsensä tiedostava mutta persoonallisen ihmiskeskeinen tyyli näyttää jälleen vuonna 1967 esikoisensa julkaisseen poeetan suvereenin taidon. Vanhoja miehiä peitetään maan soralla Voikukat kukkivat uudelleen. Syksy liian lämmin, surviaisten baabelintorni. Soitat musiikkia, se on kaunista. Mutta en kumminkaan taida viipyä. Minusta osa aina vaaninut täällä, varastanut kaiken ajan. Syyllisenä siihenkin että on syytön.