Siirry suoraan sisältöön

Kuvataitelija Lasse Kempas asuu ja työskentelee Syväraumassa, lapsuudenkotinsa tontille rakennetussa ateljeetalossa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Lasselle 2016 konsulin arvonimen valtiovallan arvonantona ja kiitoksen osoituksena siitä kulttuurityöstä, mitä hän on yli 30 vuoden ajan tehnyt länsirannikon mielenmaisemia esittelevillä akvarelleillaan eri puolilla maailmaa järjestetyissä Suomen edustusnäyttelyissä. Nyt raumalaistaiteilija on julkistanut 100-vuotiaan Suomen, 70-vuotispäivänsä ja 50 vuoden taiteellisen tuotantonsa ja siihen liittyvän retrospektiivisen näyttelyn kunniaksi kirjan: Elämäni viivat. Omaelämänkerrallisessa muistelmateoksessaan Lasse kertoo avoimesti ja hauskaan tapaansa taide punaisena lankanaan koko historiansa ja kasvamisensa taiteilijaksi. Kovin kauaksi syväraumalaisilta juuriltaan hän ei tosin tässä kirjassa vielä pääse - ainoastaan Tukholmaan ja Pariisiin. Juuret, lapsuus, nuoruus ja varttuminen aikuisikään auttavat lukijaa ymmärtämään sitä taustaa, mistä Kempaksen työt ovat ammentaneet ja ammentavat edelleenkin voimansa. Tämän kirjan lukemalla ymmärtää paljon syvemmin Kempaksen taidetta ja elämää.

Tuotekoodi
9789529396207
Paino (kg)
1.046
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kempas, Elämäni viivat

36,80 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.