Siirry suoraan sisältöön

Tomi Kontion Delta on kirja rakkaudesta, lapsuudesta ja puheesta - siitä miten sanoilla rakennetaan ja kootaan muistoja, tunteita ja ilmaisuja. Teoksen maailmaa kuvaa suistomaa eli delta, juoksevan veden kuljettamasta aineksesta jokien laskupaikoille syntynyt muodostuma. Runojen havainnot, aistimukset ja tunteet kerrostuvat penkereen lailla kohti elämän reunoja ja ylikin. Kokoelmassa pohditaan, kuinka monta kertaa minä muuttuu sinuksi ja maailma minuksi. Niissä puhutaan taidokkaasti sanomisen vaikeudesta, lauseista, joiden selkeyden taakse piiloutuvat suurimmat totuudet. Turvallisempaa on joskus vaieta tai puhua ainakin rakkaudesta vain sipuli suussa. Runot tunnustelevat ihmisen juuria ja menneisyyden kuvia sekä surua, luopumista, menettämistä. Ne paljastavat kipeitä kohtaloita, kasvottomia naisia ja miehen, jonka ilta saattaa jälleen venyä liian pitkäksi. Ikäpolvensa arvostetuimpiin runoilijoihin kuuluva Tomi Kontio tunnetaan suvereenina kirjoittajana, jonka kirkkaat säkeet ovat välittömiä kansallisaarteita. Hänen uusin teoksensa Delta on upea kokoelma leikkisää ja vakavaa, suurilinjaista ja molekyylimäisen tarkkaa runoutta. Delta on helsinkiläisen TOMI KONTION (s. 1966) viides runokokoelma. Vuonna 1993 ilmestynyt esikoisteos Tanssisalitaivaan alla palkittiin vuoden 1993 parhaana esikoisena J. H. Erkon palkinnolla sekä Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla viime vuosien parhaasta esikoisteoksesta vuonna 1999. Kontion runoja on käännetty useille kielille, muun muassa englanniksi, espanjaksi, puolaksi, ruotsiksi, saksaksi, t?ekiksi, unkariksi ja viroksi. Hän on ollut Runeberg-palkintoehdokkaana novellikokoelmallaan Säädyttömät (1994) ja romaanillaan Uumen (1995). Kontio on julkaissut myös suosittuja lastenkirjoja, voittanut Finlandia Juniorin vuonna 2000 sekä kirjoittanut kolumneja ja sanoituksia lauluihin.

Tuotekoodi
9789518511291
Paino (kg)
0.196
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Delta

16,45 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.