Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Päivä Roswellin jälkeen on paljastuskirjojen merkkipaalu, joka perustuu tiukasti tosiasioihin. Kirja päättää vuosikausia kestäneen väittelyn Roswellissa New Mexicossa vuonna 1947 tapahtuneesta mystisen tunnistamattoman lentokoneen maahansyöksystä. Eläkkeelle jäänyt eversti Philip J. Corso tulee tiedonvapauslain (FOIA) vapauttamien asiakirjojen tukemana julkisuuteen ja paljastaa oman Roswellin maahansyöksyn jättämiin esineisiin liittyvän luottamusmiesasemansa. Corso on ollut jäsenenä presidentti Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, sekä johtoasemassa ulkomaisen teknologian yksikössä Yhdysvaltain maavoimien tutkimus- ja tuotekehi-tysosastolla. Hän kertoo meille kuinka hän toimi kärkimiehenä maavoimien takaisinmallinnushankkeessa, joka johti nykypäivän integroituihin piireihin, kuituoptiikkaan, lasereihin ja erityiskestäviin kuituihin. Hän syötti Roswellista saatua vierasperäistä teknologiaa Amerikan jättimäisten teollisuusyritysten käyttöön. Kirja paljastaa peitetarinan ja Yhdysvaltojen hallituksen kuohuttavan roolin Roswellin tapahtumissa. Vierasperäisen teknologian löydöksillä muutettiin 1900-luvun historiaa. Päivä Roswellin jälkeen on epätavallinen muistelmateos, joka pakottaa meidät harkitsemaan uudelleen menneisyyttämme ja paikkaamme maailmankaikkeudessa.

Corson, Päivä Roswellin jälkeen

Asiakasomistajahinta
28,18 €

Normaalihinta 33,15 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.