Oli rinkelitukkainen tyttö ja tyyni perhe. Oli kaksi vuotta vanhempi veli (huulessaan arpi). Oli myös toinen perhe ja näiden sininen huvila. Oli asioita, joille ei mahtanut mitään. Aino odottaa vieraita ensimmäiseen valokuvanäyttelyynsä ja tekee samalla sukelluksen menneisyytensä: lapsuuden päiviin ja vuosiin, jotka johtivat vääjäämättä kohti yhtä ainoaa pistettä. Sitä, jota ei ole lupa unohtaa.