Siirry suoraan sisältöön

Saksalaissyntyinen merimaalauksen mestari Adolf Bock (1890-1968) on pohjoisen meren ikuistajana ainutlaatuinen, jopa ainutkertainen. Adolf Bockin maalaukset ovat myös arvokkaita historiallisia dokumentteja jälkipolville laivoista, kauppamerenkulusta, rahti- ja matkustajaliikenteestä, merisodankäynnistä ja huvipurjehduksesta ajalta, joka olisi jo jäämässä unholaan ilman hänen monipuolista omistautumistaan 1900-luvun merellisen maailman ikuistamiseen. Tämän meritaiteen mestarin vaiheikas elämäntie kulki läpi Euroopan suurten käännekohtien, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta häneen myös taiteilijana. Taidehistorioitsija Tuija Peltomaa on tutkinut ja koonnut Adolf Bockin elämänvaiheet Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa ansiokkaasti yhteen. Tämä elämäntarina voi herättää lukijoissa monenlaisia ajatuksia, mutta se tarjoa myös erinomaisen tilaisuuden katsoa lähihistoriaamme ja pohtia maailman tapahtumien vaikutusta yksittäisen ihmisen elämään. Samalla kirjan loistelias meren ja laivojen maailmaan keskittynyt Adolf Bockin tuotannon esittely - ensimmäisen kerran näin runsaana - tarjoaa lukijoille mieleenpainuvan merellisen luku- ja katseluelämyksen. Tuija Peltomaan teos on kunnianosoitus Adolf Bockin elämäntyölle.

Tuotekoodi
9789529745302
Paino (kg)
1.33
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Adolf Bock

15,95 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.