Soiva ilo. Tila pisteiden välissä: ääni. Valtaa pisteissä, luulit, mutta väleissä lupaus, mahtavin valta, kuljettajan voima ja kaikki mahdolliset maailmat täynnä mahdotonta onnea. Tätä olen odottanut: että välit tulisivat näkyviksi ja että jotenkin voisi puhua ja tietää että joku käsittää myös. Marjo Heiskanen debytoi syksyllä 2009 romaanilla Idiootin valinta. Nyt hän julkaisee runokokoelman, jonka moniäänisyyden ja liikkuvuuden tärkeä innoittaja on musiikki. "Minusta tuntuu selvältä, että mikä tahansa ajatus tai ilmiö on ilmaistavissa monen taidemuodon keinoin. En halua uskoa, että on jotain, mistä musiikki tai vaikka kuvataiteet eivät saisi otetta. Muotoillessani sanoista ajatuksia, pintoja, liikettä tai tiloja en lähtökohtaisesti mieti, mitä lajia tekstini edustaa. Teen mitä teen, ja tekstit alkavat hakeutua itselleen sopivaan muotoon - näin toivon ja siltä se tuntuu. En tarkoita, että kirjoittaminen vain tapahtuu, sillä kyllä rivien kartuttaminen useimmiten on hyvin tietoinen prosessi, mutta laji valikoituu vasta kirjoittamistapahtumassa - ei niin, että kirjoitanpa nyt runoja ja tänään tuntuu proosalta. Runo ja romaani syntyvät eri teitä, mutta se kohta minussa, joka kirjoittaa, on sama. Sen sijaan lukijana lyriikka ja proosa ovat minulle etäämpänä toisistaan. Runoa on luettava toisin - ja vielä monin eri tavoin toisin."