Unkarilaisen Erzsébet Tóthin (s. 1951) runoissa elävät rinnakkain niin lapsuuden muistot kuin isänmaan ja Euroopan lähihistoria: hän kysyy, miten meidän on tässä maailmassa käynyt ja miten voi vielä käydä. Erityisesti Tóthin armottomat rakkausrunot kuuluvat hienoimpaan unkarilaiseen lyriikkaan.